Juhani Mykkänen
Olen Juhani Mykkänen, media-alan sekatyöläinen. Tämä pieni sivusto on työ- ja koulutuspainoinen esittely satunnaiselle kiinnostuneelle.
Olen töissä Helsingin Sanomilla sen Nyt-liitteen ja menotoimituksen sekä Radio Helsingin esimiehenä. Aiemmin olen ollut muun muassa Nytin toimitussihteeri sekä vapaa toimittaja. Olen aina kirjoittanut lähinnä Hesarille ja Nytille. Lisäksi olen tehnyt graafikon ja copywriterin töitä luovan toimistoni Meanwhile in Finland Oy:n kautta.
Valmistuin lokakuussa 2011 diplomi-insinööriksi Aalto-yliopiston Teknillisestä korkeakoulusta informaatioverkostojen tutkinto-ohjelmasta. Informaatioverkostot yhdistää talouden, tietotekniikan sekä humanistiset aineet kuten filosofian, estetiikan, sosiologian ja viestinnän.
Pääaineeni on tietointensiivinen liiketoiminta ja sivuaineeni sisällöntuotanto. Ensimmäinen on it-bisnestä ja sen johtamista, jälkimmäinen on esimerkiksi verkkokokonaisuuksien ja muiden mediasisältöjen suunnittelua ja toteuttamista. Diplomityöni käsitteli iPad-lehtien käytettävyyttä.
Asun Helsingissä, mitä ennen vietin suuren osan elämääni Kuopiossa (1991–2004). Olen asunut lyhyesti myös Espoossa (1984–1987), Mikkelissä (1987–1991) ja Shanghaissa (2007).
Pidän reppumatkailusta, valokuvauksesta, populääritietokirjoista, elokuvista, pianonsoitosta ja rockfestivaaleista.